Mainos

Soini Väyrysen uudesta puolueesta: "On aito asia ja sitten on Coca Cola Light"

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) on kommentoinut lyhyesti keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrysen suunnitelmaa perustaa uusi puolue.

– On aito asia ja sitten on Coca Cola Light. Tietysti Väyrynen tekee omat ratkaisunsa: tämä kielii enemmän hänen pettymyksestään keskustaan kuin mistään muusta, ja ehkä pettymyksestä myös omaan itseensä tai siihen, mitä hän on saavuttanut tai mitä on jäänyt saavuttamatta.

– On tietysti aika erikoista, että jonkun puolueen kunniapuheenjohtaja tekee tämmöisen ratkaisun, mutta tämä liittyy keskustan sisäisiin asioihin ja pyykinpesuun.

Väyrynen kirjoittaa blogissaan aikovansa perustaa uuden puolueen, Kansalaispuolue ry:n. Väyrynen kertoo olevansa Kansalaispuolueen jäsen aluksi europarlamentaarikkona.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Väyrynen aikoo olla ehdokkaana.

Väyrysen mukaan Suomen linjaan Kansalaispuolue pyrkii vaikuttamaan eduskuntavaalien kautta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.