Mainos

Soini Ylelle: Yksittäisillä perussuomalaisilla voi olla yhteyksiä ääriliikkeisiin

Yksittäisillä perussuomalaisilla voi olla yhteyksiä äärijärjestöihin ja liikkeisiin, myöntää perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini Ylen haastattelussa.

Timo Soini korostaa kuitenkin, että koko puoluetta ei tule leimata tällä perusteella. 

– Perussuomalaiset on kunniallinen, Suomen toiseksi suurin puolue ja hallituspuolue, johon kuuluu satojatuhansia jäseniä. Ei heitä voi leimata. 

Soini sanoi aikovansa keskustella julkisuudessa esiintyneistä tiedoista puoluesihteerin ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan kanssa. Hänen mielestään on hyvä selvittää, ovatko tiedot totta. 

Soinin mukaan keskusteluilmapiiri Suomessa on koventunut. Tämä näkyy muun muassa johtaviin poliitikkoihin kohdistuvana uhkailuna. 

– Uhkailusta on omakohtaisiakin kokemuksia. Eikä pelkästään uhata, muun muassa Alexander Stubbin kotia kohti ammuttiin.  

Presidentti Sauli Niinistö puhui ääriliikkeiden pysäyttämisen tärkeydestä YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.