Mainos

Soininvaara puoltaa Nato-äänestystä

Vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara kannattaa kansanäänestyksen järjestämistä Suomen liittymisestä puolustusliitto Natoon. Soininvaara perustelee kantaansa toisaalta turvallisuuspoliittisen kehityksen epävarmuudella ja sillä, että asian demokraattinen ratkaisu vaatii laajan julkisen keskustelun.

Koko kysymys Nato-jäsenyydestä on Soininvaaran mielestä menettänyt merkitystään, eikä edellytä kiireellisiä päätöksiä. Vihreän liiton valtuuskunnan kokouksessa Helsingissä puhunut Soininvaara totesi vihreiden suhtautumisen Natoon pysyneen ennallaan eli kriittisenä. Soininvaaran mukaan ei ole esiintynyt sellaisia näkökohtia, jotka antaisivat aihetta muuttaa kantaa Suomen liittoutumattomuudesta.

Vihreät katsovat, että Nato-jäsenyys ei lisäisi Suomen turvallisuutta, vaan voisi jopa lisätä epäluuloa ja jännitettä Suomen raja-alueilla. Sen sijaan Vihreä liitto tukee YK:n aseman vahvistamista. Puoluevaltuuskunnan käsiteltävänä olevien turvallisuuspoliittisten teesien mukaan YK:n roolia on vahvistettava, jotta se pystyy reagoimaan kriiseihin nopeasti ja kehittämään tehokkaita menetelmiä konfliktien ennaltaehkäisemiseksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.