Mainos

Soininvaara: Sairaaloihin tarvitaan johtamistaitoa

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara varoittelee terveydenhuollon parissa työskenteleviä lähitulevaisuudessa uhkaavasta lääkäri- ja hoitajapulasta.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara (vihr.) kaipaa sairaaloiden johtoon nykyistä parempaa johtamistaitoa. Hänen mielestään liian hierarkkinen johtaminen vaikeuttaa nykyisin sairaaloiden toimintaa. Hän muistutti tänään Lääkäripäivien avajaisissa vähitellen hoitohenkilöstöpulaan valmistautuvalle lääkärikunnalle, että mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä on edellytys työssä viihtymiselle.

Soininvaaran mukaan terveydenhuoltomme edullisuus on osittain seurasta kovin niukasta henkilöstömitoituksesta. Lääkäripulan lisäksi odotettavissa on hoitajapula, eikä hoitajia uhkaava työuupumus ole hyvää mainosta niille nuorille, joita pitäisi houkutella alalle.

Ministeri uskoo kuitenkin, että kansallinen terveysprojekti tuo ratkaisuja terveydenhuollon ongelmiin. Perusterveydenhuolto pitäisi järjestää vähintään kymmenen lääkärin yksiköihin, joiden väestöpohja olisi mielellään 20 000 asukasta. Vaihtoehtona voisivat olla aluesairaalaverkon ympärille muodostetut terveydenhuoltopiirit.

-Eräät terveyskeskukset joutuisivat luopumaan hallinnollisesta itsenäisyydestään, mutta saisivat korvaukseksi lääkärin vastaanottoa pitämään, totesi Soininvaara.

Tässä mallissa erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välinen raja siirtyisi Soininvaaran mukaan aluesairaaloiden ja keskussairaaloiden väliin, eikä vaativan erikoissairaanhoidon tarvitsisi välttämättä olla enää kuntapohjaista.

Soininvaara patisti myös huolehtimaan ikääntyvän väestön kunnosta ja lisäämään arkiliikuntaa.

- Jos suuret ikäluokat tarvitsevat yhtä paljon terveyspalveluja kuin aiemmat ikäluokat ja elävät vielä vanhemmiksi, edessä on vakava kustannuskriisi, arvioi Soininvaara.

Hänen mielestään on myös hätkähdyttävää, miten paljon voitaisiin säästää esimerkiksi verenpaineen ja diabeteksen hoidossa, jos jokapäiväinen arkiliikunta lisääntyisi. Hän aprikoi lisäksi, olisiko mahdollista, että lääkäri määräisi lievään depressioon pilleripurkin sijaan lipun kuntosalille?

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.