Mainos

Sokeritehtaan tulipalosta miljoonien eurojen vahingot

Suomen Sokerin tehtaan raju tulipalo aiheutti arviolta miljoonien tai mahdollisesti jopa kymmenien miljoonien eurojen suuruiset vahingot, arvioi sokeritehtaan toimitusjohtaja.

Suomen Sokerin tehtaalla Kirkkonummella syttynyt raju tulipalo aiheutti tänään miljoonien, ehkä jopa kymmenien miljoonien eurojen suuruiset vahingot. Tarkka luku selviää myöhemmin.

Kaksi tehtaan työntekijää sai lieviä palovammoja. Heitä hoidettiin sairaalassa, josta he pääsivät pois jo tämän päivän aikana. Yhteensä tehtaalla oli palon syttymishetkellä töissä kolmisenkymmentä ihmistä.

Espoon aluepelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin kello puoli yhdeltä yöllä. Todennäköisesti tomumyllyn pölyräjähdyksestä alkanut tulipalo oli levinnyt pakkaamosta 4000 neliön tuote- ja pakkausmateriaalivarastoon. Liekit ulottuivat sokerisiilon konetornin kuilun kautta noin 50 metriä korkean tehdassiilon katolle ja kattorakenteisiin.

Sammuttajat saivat estettyä palon leviämisen tehtaan tuotantotiloihin ja sokerisiiloihin. Ilmiliekit sammutettiin aamuun mennessä, mutta jälkisammutustöissä kului aikaa pitkälle iltapäivään.

Sokeritehtaan toimitusjohtajan Matti Suokkaan mukaan palo on todennäköisesti alkanut tomumyllyn pölyräjähdyksestä.

-Kun sokeria jauhetaan, syntyy pölyä. Pölynpoistojärjestelmään on mitä todennäköisimmin tullut joku häikkä, ja palo on saanut alkunsa siitä.

Sammutustöissä oli 17 yksikköä Kirkkonummelta, Siuntiosta, Helsingistä ja Espoosta.

Sokeria tilattu Ruotsista

Palon aiheuttamien vahinkojen suuruutta ei vielä tänään osattu arvioida, mutta toimitusjohtaja Suokkaan mukaan vahingot nousevat miljooniin, ehkä jopa kymmeniin miljooniin euroihin.

Pakkaamon toiminta keskeytyy joksikin aikaa. Ajan pituutta Suokas ei vielä osannut sanoa. Muu osa tehtaasta voi kuitenkin jatkaa toimintaansa.

-Toiminnan jatkaminen on tietenkin tavallista hankalampaa. Pakkaamo on tehtaan suurin työllistävä yksikkö, jossa työskentelee yhteensä yli sata ihmistä. Yritämme järjestää asiat siten, että palon vaikutukset työntekijöiden elämään jäisivät mahdollisimman vähäisiksi, sanoo Suokas.

Kirkkonummen tehtaalla sijaitsee Suomen Sokerin sokerinpuhdistamo. Siellä myös pakataan suurin osa yrityksen sokerintuotannosta.

Palon aiheuttamia toimitusongelmia pyritään paikkaamaan konsernin muilta tehtailta Ruotsista tilatulla sokerilla.

-En voi luvata, ettei viiveitä tulisi ollenkaan, mutta pääasiassa toimitukset jatkuvat normaalisti. Tuotteita palossa ei juuri tuhoutunut, koska varastomme ovat pieniä. Ongelma on, ettei sokeria pystytä pakkaamaan lisää, Suokas sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.