Mainos

Sonera-jutun asianomistajia kuullaan ensi viikolla

Krp aloittaa Sonera-jutun asianomistajien kuulustelut ensi viikolla. Keskusrikospoliisin tutkimusten mukaan Sonerassa on käsitelty lainvastaisesti useiden kymmenien henkilöiden soittotietoja.

Soneran teleurkintajuttua tutkiva keskusrikospoliisi alkaa ensi viikolla kuulustella ihmisiä, joiden puhelinliittymien tietoja epäillään käsitellyn viestintäsalaisuutta loukkaavalla tavalla. Kuulusteltavia on krp:n mukaan useita kymmeniä. Kuulustelut kestänevät viikkoja, ja koko esitutkinnan arvioidaan valmistuvan aikaisintaan loppukesästä.

Kuulusteluihin kutsuttavien asianomistajien piiri on rajattu puhelinliittymien haltijoihin eli niihin, joiden puhelinliittymien tunnistetietoja epäillään kerätyn ja käsitellyn laittomasti. Mukana eivät ole ne ihmiset, joiden kanssa liittymien haltijat ovat puhuneet puhelimessa tai lähettäneet tekstiviestejä, vaikka heidänkin puhelutietojaan on saattanut päätyä vääriin käsiin.

Sonerassa epäillään seuratun muun muassa yhtiön entisen hallituksen jäsenten ja pääluottamusmiehen teletunnistetietoja. Keskusrikospoliisi epäilee seitsemää Soneran nykyistä työntekijää sekä yhtiön entistä toimitusjohtajaa Kaj-Erik Relanderia törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta. Heidän epäillään väärinkäyttäneen kymmenien puhelinliittymien teletunnistetietoja vuosina 2000-2001.

Rikoksesta epäillyt nykyiset työntekijät ovat yhä Soneran palveluksessa, mutta heidät on toistaiseksi vapautettu tehtävistään. Epäiltyjä ovat muun muassa yritysturvallisuusjohtaja Juha E. Miettinen, integraatiojohtaja Henri Harmia sekä viestintä- ja sijoittajasuhteista vastannut johtaja Jari Jaakkola.

Häkämies paljastui sattumalta

Keskusrikospoliisi on käynyt läpi poikkeuksellisen mittavan teknisen aineiston ottaessaan selvää, keiden teletunnistetietoja Sonerassa on kerätty ja mihin niitä on luovutettu.

Tutkinnassa paljastui sattumalta myös sisäministeriön kansliapäällikön Kari Häkämiehen epäilty teletunnisterikos. Häkämiestä epäillään yllytyksestä teletunnistetietojen väärinkäyttöön. Hänen tapauksensa ei kuitenkaan etene syyteharkintaan laajemman Sonera-jutun yhteydessä, vaan se käsitellään yhdessä myöhemmin ilmi tulleiden pahoinpitelyepäilyjen kanssa.

Varatoimitusjohtaja Koponen toivoo nopeaa tutkintaa

TeliaSoneran varatoimitusjohtaja Harri Koponen ilmoitti tänään olevansa tyytyväinen siihen, että asianomistajia aletaan kuulustella. Hän uskoi tämän kertovan siitä, että tutkimukset ovat lähenemässä loppuaan, mikä on yhtiön kannalta hyvä asia.

Yhtiöstä valiteltiin sitä, että pieneen joukkoon kohdistuvat epäilyt on monissa yhteyksissä laajennettu koskemaan koko yhtiötä.

Suomen maajohtaja Anni Vepsäläinen korosti, että itse yhtiö ei ole esitutkinnan kohteena. Rikoksesta epäiltyjen työntekijöiden asemaa pohditaan Vepsäläisen mukaan seuraavan kerran siinä vaiheessa, kun poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.