Mainos

Sonera-jutun valmisteleva istunto huomenna

Valmisteluistunnossa päätetään myös siitä, mikä osa poliisin esitutkintamateriaalista tulee aikanaan julkiseksi.

Teleyhtiö Soneraa koskeva oikeudenkäynti alkaa valmistelevalla istunnolla huomenna Helsingissä. Jutun osapuolet kokoontuvat tuolloin tuomarin johdolla käräjäoikeuteen ja sopivat varsinaisen oikeudenkäynnin aikataulusta.

Valmisteluistunnossa päätetään myös siitä, mikä osa poliisin esitutkintamateriaalista tulee aikanaan julkiseksi. Tuomari Liisa Paulin mukaan aineisto julkistetaan, kun varsinainen oikeudenkäynti alkaa helmikuun 7. päivänä. Samaan aikaan julkisuuteen annetaan myös haastehakemukset ja syyttämättäjättämispäätökset.

Oikeudenkäynnissä on kyse epäillyistä laittomista puhelutietojen selvittämisistä, joista syytetään muun muassa Soneran entistä johtoa. Lisäksi puidaan niin sanottua Lippos-haaraa, jossa soneralaisten ja keskusrikospoliisin epäillään urkkineen silloisen pääministerin Paavo Lipposen (sd.) ja hänen autonkuljettajansa puhelutietoja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.