Mainos

Sopupolitiikka karkottaa äänestäjät

Puolueiden jatkuva sopupeli eli konsensus laskee asiantuntijan mukaan Suomen äänestysaktiivisuutta.

Tampereen yliopiston valtio-opin professori Heikki Paloheimo sanoo Aamulehdessä, että hallituspuolueet ja oppositio kyllä väittelevät keskenään vaalien välillä, mutta vaalien lähestyessä ärhentely laantuu. Paloheimon mukaan äänestäjälle jää vaaleissa hämäräksi vaihtoehdot puolueiden välillä.

Konsensusta on lisäämässä Paloheimon mielestä työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen vahva asema.

- Äänestäjälle tulee tästä sellainen kuva, ettei puolueiden voimasuhteiden muutoksilla ole väliä, tarkentaa Paloheimo.

Äänestysvilkkaus on ollut laskussa länsimaissa 80-luvulta alkaen. Suomessa lasku on ollut suurempaa kuin useimmissa muissa maissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.