Mainos

Sosiaalipäivystäjä on paljon vartija – 45 minuuttia -ohjelma Turussa

Mitä tarkoittaa lapsen kiireellinen sijoitus? Viime viikonloppuna perjantain ja lauantain vastaisena yönä Turun seudun sosiaalipäivystäjät saivat ilmoituksen talon portailla seisovasta 4-vuotiaasta lapsesta, jonka vanhemmat olivat päihtyneitä.

Taksinkuljettaja oli ilmoittanut hätäkeskukseen tilanteesta, jonka hän oli kohdannut viedessään lapsen isää kotiin.

Isän uhkaavan käytöksen ja humalatilan vuoksi sosiaalipäivystäjät päättivät, että lapsi viedään pois, lastenkotiin. Sosiaalipäivystäjät tekivät päätöksen kiireellisestä sijoituksesta sekä kirjasivat asiasta lastensuojeluilmoituksen.

Painetta ja voimattomuutta

Sosiaalipäivystäjä, Paimion kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Jussi Mattilan mukaan kiireellinen sijoitus on äärikeino. Se tehdään esimerkiksi silloin, kun vanhemmat käyttävät päihteitä niin, etteivät he pysty huolehtimaan lapsesta. Toiseksi yleisin syy on pahenevat mielenterveysongelmat.

– Tässä työssä on paineita, että pystyy turvaamaan lasten olosuhteet. Toisaalta on myös paljon voimattomuutta siitä, ettei ole olemassa palveluja, johon ohjata esimerkiksi päihdeongelmista kärsiviä ihmisiä. Päihdehoito on aikuisille ihmisille vapaaehtoista, toteaa sosiaalityöntekijäJussi Mattila.

Sosiaalipäivystäjät tekevät kiireellisten sijoitusten lisäksi kotikäyntejä, kun tarve sitä vaatii. Suurin osa sosiaalipäivystäjän työstä hoidetaan kuitenkin toimistolta käsin.

Lapsia ei voi siirrellä noin vain

Sosiaalipäivystäjät antavat ihmisille neuvontaa puhelimitse esimerkiksi huolto- ja tapaamisoikeusasioissa.

Mattilan mukaan niitäkin on, jotka odottavat poliisin tai sosiaalipäivystäjän siirtelevän lapsia vanhemmalta toiselle.

– Kirjaamme kyllä huolet ylös ja olemme yhteydessä toiseen osapuoleen, mutta sosiaalityöntekijällä ei ole toimivaltaa siirtää lapsia toiselta osapuolelta toiselle, vaikka voimassaolevat (käräjäoikeuden) päätökset olisivatkin olemassa, Mattila sanoo.

Sosiaalityöntekijät palvelevat viikonloppuisin Turusta käsin kaupungin lisäksi yhdeksän ympäristökunnan asukkaita tai kunnissa oleskelevia sosiaalipalvelujen tarpeessa olevia. Paljon vartijat tekevät pitkiä, jopa 12 tunnin päiviä.

Viime viikonloppuna sosiaalipäivystäjät hoitivat kaikkiaan 46 tehtävää Turun seudulla.

45 minuuttia -ohjelma pääsi seuraamaan viikonloppupäivystäjien työtä. Katso ohjelma klo 20 alkaen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.