Mainos

Sosiaaliturva kaipaa kohennusta

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Markku Lehto katsoo, että kansalaisten vähimmäisturva ei ole suomalaisessa sosiaalipolitiikassa enää kohtuullisella tasolla. Tästä kertoo se, että tarveharkintaisten menojen osuus sosiaalimenoista on meillä vaatimaton, mutta suhteellisen suuri osa etuuden saajista elää kuitenkin tarveharkintaisen tuen varassa.

Vielä ennen lamaa Suomen sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteesta oli EU-maiden korkein. Vuonna 2000 Suomi oli tippunut vertailun hännille, kirjoittaa Lehto tuoreessa kirjassaan.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.