Mainos

Sosiaaliturvan väärinkäytökset lisääntyneet

Sosiaaliturvan väärinkäytökset ovat lisääntyneet Suomessa viime vuosina. Stakesin selvityksen mukaan viime vuonna tuli ilmi 6 500 väärinkäyttötapausta.

Tämän lisäksi arvioidaan noin 19 000 tapauksen jääneen piiloon. Väärin perustein maksettujen etuuksien kokonaissummaksi kertyisi näin ollen 125 miljoonaa markkaa.

Väärinkäytöksiä selvitellyt sosiaali-ja terveysministeriön työryhmä ehdottaakin käytännön toimia tilanteen parantamiseksi. Erityisen tärkeänä se pitää eri viranomaisten, kuten Kelan, kuntien sosiaali- ja terveystoimen sekä verohallinnon välisen atk-yhteyden luomista. Myös Kelan, työhallinnon ja työttömyyskassojen atk-yhteys auttaisi tukien väärinkäytösten torjunnassa.

Pankkisalaisuus vaarassa uudistusten myötä


Jos väärinkäytöksiä pohtineen työryhmän ehdotukset toteutetaan, saattaa kansalaisten pankkisalaisuus heikentyä. Työryhmä kun pitää välttämättömänä, että Kela voi tarkistaa tietoja pankeilta aina kun talletuksilla, veloilla tai niiden koroilla on vaikutusta etuuden määrään. Tällaisia etuuksia ovat mm. asumistuki, työmarkkinatuki ja sotilasavustus.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.