Mainos

Sotasyyllisyyksillä sisäpoliittinen tilaus

Tuoreen tutkimuksen mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aloite tuli oikeusministerinä toimineelta Urho Kekkoselta eikä Stalinilta.

Noin 60 vuotta sitten alkaneen sotasyyllisyysoikeudenkäynnin "kotimaisuusaste" oli korkeampi kuin Suomessa on aiemmin uskottu ja uskoteltu. Dosentti Hannu Rautkallio ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen päätyvät tähän tulokseen tuoreessa tutkimuksessaan Kansakunnan sijaiskärsijät.

Tutkijat osoittavat uuden tutkimusaineiston perusteella vääräksi näkemyksen, että Suomessa sotien jälkeen toiminut liittoutuneiden valvontakomissio olisi ollut vaatimuksissaan yksimielinen. Tutkimuksesta ilmenee, että valvontakomission johtaja Andrei Zhdanov harhautti niin brittejä kuin suomalaisiakin.

Tutkimuksessa korostuu, että perustuslain vastaisen sotasyyllisyyslain säätäminen oli tuolloin oikeusministerinä toimineen Urho Kekkosen aloite. Tutkimuksen mukaan Zhdanov ei ollut saanut oikeuskäynnin vaatimisesta mitään määräyksiä neuvostojohtaja Josif Stalinilta.

Kirjassa tulkitaan, että käytännössä sotasyyllisyysoikeudenkäynnillä puhdistettiin Suomen poliittista kenttää tulevaisuutta varten.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 27.10.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.