Mainos

Sotaveteraani veteraanipäivänä: "Meidät lähetettiin sotaan 17-vuotiaana – miehet oli loppu"

94-vuotiaan reservin luutnantti Antti Henttosen mukaan hän oli vain muutaman askelen päässä kuolemasta 17-vuotiaana, kun hänet joutui ensimmäisenä päivänä pistimen kanssa etulinjaan hurraavien venäläisjoukkojen eteen.

Henttonen oli eturintamassa, kun Summa murtui.

– Olin ensimmäisen kerran rintamalla Summassa ja Äyrässä 17-vuotiaana. Kun Summa murtui, Kannaksen joukkojen komentaja soitti Viipurin suojeluskuntapiirin päällikölle: "Löytyisikö vielä jostain miehiä, kun kaikki joukot pyytävät lisää miehiä?". Tähän päällikkö totesi, että on vain poikia. Komentaja totesi tähän, että lähetä niitä.

– Niinpä meistä pojista kerättiin yhdessä yössä patalojoona ja meidät vietiin murtuneeseen Summaan. Meillä oli vain kahden viikon suojelukuntakurssi takana, joka oli pääasiassa suljettuja harjoituksia. 

Henttosen mukaan kuolema tuli lähelle, kun tuli käsky pistää pistimet aseen päähän.

– Mitäpä me sotilaskoulutusta vailla olevat nuoret pojat – viluiset ja nälkäiset olisimme voineet hurrata huutavan tankkien tukeman venäläisjoukon edessä. Onneksi vanhemmat miehet saivat rintaman edessä kulkevat tankit palamaan polttopulloilla ja kasapanoksillaan.

Veteraanipäivällä on iso merkitys 

Henttonen oli vielä mukana jatkosodassakin, joten hän ehti olla rintamalla reilut kolme vuotta.

–  Keväällä 1942 oli Aunuksen ja Kannaksen kelirikkotaistelut. Olin komppanian päällikön lähetti ja päällikkö haavoittui reiteen. Minä hänet sitten vedin tossupolkua pitkin turvaan, Hän oli sen verran iäkäs ettei palannut rintamalle, mutta jäi eloon.

– Toinen mieliinpainunut muistikuva on kesältä 1944, kun vetäydyttiin torjuen ja taistellen. Olin kivääriryhmän johtajana ja jouduin ryhmäni kanssa ryömimään sähkölinjan yli sitä pitkin etenevien venäläisosastojen lomitse. Me kyttäsimme niin kauan, että tuli vähän pitempi väli ja sitten ryömimme omalle puolelle, kuvailee Henttonen tiukkaa paikkaa rintamalla.

Henttosen mukaan veteraanipäivällä on suuri merkitys.

– Se on tunnustus sille työlle, jota meillä oli kunnia tehdä, kun maan itsenäisyyttä puolustettiin. Se ei ole niinkään kunnia meille ihmisille vaan meidän työlle. Emmehän me kaikki olleet henkilökohtaisesti sotasankareita, mutta me teimme yhdessä sen –  mitä tarvittiin, sanoo Henttonen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.