Mainos

Sote-soppa porisee: Rinne toivoo puoluejohtajia koolle

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne toivoo, että eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kokoontuvat vielä tänään sopimaan sote-uudistuksen jatkosta. 

Rinteen mielestä sote-valmistelua on jatkettava parlamentaariselta pohjalta kaikkien eduskuntapuolueiden kesken.  

Rinne ei ota kantaa vielä siihen, minkä mallin pohjalta valmistelua tulisi jatkaa. Hän arvioi, että työ vie vielä kuukausia.

-Tässä on aikaa niitä valmistella, kun tahtoa löytyy vaan.  

Rinne sanoo olevansa pahoillaan soten etenemisen pysähtymisestä tältä vaalikaudelta.  

-Kyse on kuitenkin erittäin merkittävästä uudistuksesta, jolla on ollut tarkoitus parantaa erityisesti työttömien ihmisten ja eläkeläisten, työelämän ulkopuolella olevien ihmisten palvelujen saatavuutta ja laatua.  

Rinne ei halua ennakoida, laskeeko Suomen luottoluokitus soten jumiuduttua. Hänen mukaansa luottoluokittajien reaktio jää nähtäväksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.