Mainos

Sote-uudistus etenee nitisten – palvelujen tuotantovastuu pois kunnilta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen eteni tänään, kun eduskuntapuolueiden työryhmä sai sovittua sote-palvelujen tulevaisuuden tuotantotavasta.

Jatkossa kunnat eivät enää tuota palveluita itse, vaan niistä vastaa maksimissaan 19 tuotantovastuualuetta, jotka käytännössä ovat todennäköisesti kuntayhtymiä.

Uudistuksen hallintomallista on kiistelty työryhmässä pitkään. Kokoomus olisi halunnut yksinkertaistaa moniportaista hallintoa, mutta joutui taipumaan maksimissaan 19 tuotantoalueen malliin.

Palvelujen rahoitusmalli on vielä ratkaisematta, mutta tavalla tai toisella maksumiehiksi jäävät kunnat.

– Olisimme ollet valmita keskustelemaan yksiportaisesta hallinnosta kuntien ohella. Kokoomuksella oli viisi tavoitetta, mutta tehokkaasta hallinnosta jouduimme jonkin verran tinkimään, mutta siinäkin päästiin hyvään sopuun, kertoi sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.).

Tuotantovastuualueita perustetaan maksimissaan 19, eli vain yksi vähemmän kuin nykyisiä sairaanhoitopiirejä. Vastuualueiden tarkempi määrittely ja sairaalaverkon karsintapaineet voivat jatkovalmistelussa osoittautua monen kiistan aiheeksi.

Käyrännössä uudistus johtaa siihen, että nykyiset kuntien ja sairaanhoitopiirien työntekijät siirtyvät tulevaisuudessa uusien kuntayhtymien palvelukseen. Kuntayhtymät vastaavat sote-palveluiden tuottamisesta joko itse tai ostamalla palveluja yksityisiltä palveluntarjoajilta.

Sote-palvelujen alueellisesta ja valtakunnallisesta koordinoinnista vastaa viisi sote-aluetta. Niillä on palveluiden järjestämisvastuu ja ne hankkivat palvelut nyt sovituilta sote-palveluiden tuotantoalueilta.

Palvelujen rahoitusmalli on vielä ratkaisematta, mutta tavalla tai toisella maksumiehiksi jäävät kunnat.

Sote-uudistukseen liittyy myös perustuslaillisia ongelmia. Eduskunnan perustuslakivaliokunta joutuu selvittämään, voidaanko sote-palvelut ottaa pois kunnilta ja siirtää ne kuntien yhteistyönä tuotettaviksi. Kunnilla on vahva itsehallinto, joten perustuslaillinen harkinta on tarpeen.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.