Mainos

Soviteltu päiväraha jatkuu ainakin kaksi vuotta

Soviteltua päivärahaa maksetaan osa-aikatyöläisille vuoden 2007 loppuun, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen.

Osa-aikatyötä tekevien tukemiseksi luodun sovitellun päivärahan maksaminen jatkuu ainakin kahden vuoden ajan. Hallitus päätti torstaina uusia vuodenvaihteessa päättyvän lain siten, että nykyinen käytäntö jatkuisi saman tien. Jos eduskunta hyväksyy esityksen, soviteltua työttömyysetuutta voidaan myöntää vuoden 2007 loppuun asti.

Soviteltua päivärahaa saa kuukausittain yli 13000 työntekijää. Pienituloisen toimeentuloa tukevan järjestelmän on katsottu tekevän pätkätöiden tekemisen kannattavaksi, koska mahdollisuus saada palkan lisäksi päivärahaa kannustaa ottamaan vastaan sekä osa-aikaista että lyhytkestoista työtä. Sovitellun ansiopäivärahan päättyminen on aiheuttanut laajaa huolestumista ay-liikkeessä.

Myös työnantajat ovat pitäneet järjestelmää tarpeellisena, koska se vähentää pienituloisten kannustinloukkuja. Päivärahan loppuminen heikentäisi erityisesti naisvaltaisten palvelualojen asemaa. Laki on uusittu eduskunnassa kiistelyn jälkeen vuosittain, mutta siitä ei ole tehty pysyvää järjestelmää.

Soviteltua päivärahaa voidaan maksaa enintään 36 kuukaudelta. Osa-aikaista työtä tekevällä on oikeus irtisanoutua sen jälkeen ilman, että hän saa siitä työvoimatoimiston määräämää kolmen kuukauden karenssia. Karenssin puuttumisen katsotaan kannustavan pätkätöiden tekemiseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.