Mainos

SPR selvityttää Konttien henkilöstöongelmat

Suomen Punainen Risti aikoo selvityttää kierrätystavarataloketjunsa henkilöstöongelmia ulkopuolisen asiantuntijan avulla.

Eilen MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa kerrottiin Kontti-ketjun entisten ja nykyisten työntekijöiden kokemista ongelmista. Henkilöt kertoivat muun muassa myymäläesimiesten "savustamisesta". Moni sanoi terveytensä kärsineen huonossa työilmapiirissä.

SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpula sanoo järjestön tiedotteessa suhtautuvansa asiaan vakavasti. Hänen mukaansa henkilöstöasioista teetetään selvitys, jonka tekijäksi pyydetään ulkopuolinen asiantuntija.

- Ohjelmassa esitetyt väitteet ovat pääosin Kontin entisten työntekijöiden näkemyksiä ja sen takia niitä kuunnellaan tarkasti. Toisaalta Konteissa aiemmin tehdyt, esimerkiksi työhyvinvointiin liittyvät selvitykset eivät ole tuoneet esiin ongelmia, Kumpula kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.