Mainos

SS: Essayah ei osallistu eduskuntavaaleihin

Europarlamentaarikko Sari Essayah jättää kevään eduskuntavaalit väliin, kertoo Savon Sanomat. Vielä lokakuussa Essayah kertoi lehdelle harkitsevansa tukiehdokkuutta Kristillisdemokraattien riveissä Pohjois-Savon vaalipiirissä, mutta muun muassa puolueen jäsenmäärän kasvu sai entisen kävelyn Euroopan mestarin toisiin aatoksiin.

- Olisi ollut mahdollisuus, että tukiehdokkuus kääntyisi jopa puoluetta vastaan, Essayah sanoo Savon Sanomissa.

Tukiehdokkuus tarkoittaa, että Essayah olisi jatkanut europarlamentissa, vaikka hän olisi saanut kansanedustajan paikan. Paikka olisi mennyt vaalipiirissä toiseksi eniten ääniä saaneelle kristilliselle.

Essayahin mukaan kristillisten tilannetta Pohjois-Savon vaalipiirissä parantaa myös vaaliliitto itsenäisyyspuolueen ja köyhien asialla -puolueen kanssa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.