Mainos

SS: Kunta pakotti työntekijänsä vaikenemaan koulun sisäilmaongelmista

Pohjois-Savossa sijaitseva kunta on käskenyt työntekijäänsä olemaan puhumatta koulun sisäilmaongelmista, kertoo Savon Sanomat.

Naisen lapsi oli sairastunut, ja äiti mietti netissä, voiko häntä viedä enää syksyllä kouluun. Hieman tämän jälkeen kunnan johtoryhmään kuuluva henkilö vaati naista poistamaan kirjoituksen.

– Puhelu oli hyvin vihainen ja toisessa päässä huudettiin, ettei näitä asioita pitäisi lietsoa, nainen kommentoi Savon Sanomille.

Seuraavana päivänä nainen sai esimieheltään muistion, jossa todettiin, että kunnan työntekijä ei saa kommentoida julkisesti kunnan toimintaan kuuluvia keskeneräisiä asioita. Nainen poisti kirjoituksen, mutta asia ei unohtunut.

– Ärsyttää se, että vaikka lapsi on sairastunut, kunta vaan yrittää silittää julkisivua. Sisäilmaongelmat ovat jo ihan julkinen salaisuus. Kaikki tuntuvat niistä tietävän, mutta kukaan ei saa puhua asiasta.

Vastaavanlaisia sopimuksia on Savon Sanomien tietojen mukaan tehty muuallakin. Etelä-Suomessa kaupungin vuokra-asuntoyhtiö on vaatinut ainakin kahdelta ihmiseltä vaitiolosopimuksen allekirjoittamista. Myös ainakin yhdessä kuntayhtymässä on ollut vastaavia ongelmia.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.