Mainos

SS: Naiskansanedustajat kokevat häirintää, mutta harvoin eduskunnassa

Naispoliitikkojen kokema seksuaalinen ahdistelu on melko yleistä, mutta harva on kohdannut häirintää työpaikallaan eduskunnassa, kirjoittaa Savon Sanomat.

Savon Sanomat kumppanilehtineen kysyi naiskansanedustajilta näiden kokemasta ja todistamasta seksuaalisesta häirinnästä. Kyselyyn vastasi noin kolmannes naiskansanedustajista, eli 27 edustajaa. 

Vain kolme heistä kertoi kokeneensa, kuulleensa tai nähneensä seksuaalista ahdistelua eduskunnassa. Jossain vaiheessa elämäänsä itse ahdistelun kohteeksi oli joutunut puolet vastaajista. 

Kuusi vastaajaa kertoi kokeneensa seksuaalista ahdistelua poliittiseen uraan liittyvissä tilanteissa. Lisäksi yksi kertoi sosiaalisen median kautta tapahtuneesta häirinnästä.

Edustajilta kysyttiin myös arviota siitä, lisääkö turvapaikanhakijoiden määrän kasvu naisten kokemaa häirintää. Vastaajista 15 sanoi sen jo lisääntyneen tai arvelee sen lisääntyvän ainakin jonkin verran.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.