Mainos

SS: Piispat puolustavat rippisalaisuutta

Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen ja ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo puolustavat pappiensa vaitiolovelvollisuutta Savon Sanomissa.

Evankelis-luterilaisen kirkkolain rippisalaisuuspykälä haluttaisiin purkaa, jos lasten hyväksikäyttötapauksia tulee esiin. Ellei kirkko saa aikaan muutosta kirkkolakiin, pykälä haluttaisiin ohittaa muuttamalla lastensuojelulakia.

Ortodoksisen kirkon arkkipiispan Leon mielestä pappien vaitiolovelvollisuuden pitää säilyä kaikissa olosuhteissa. Hänen mukaansa asiasta voidaan kuitenkin keskustella sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

– Me tarkastelemme asioita paljon syvällisemmistä lähtökohdista ja puhumme hyvin erilaisista asioista kuin maallinen yhteiskunta. Siksi keskustelu ei tule välttämättä milloinkaan kohtaamaan, Leo epäilee.

Arkkipiispa muistuttaa, että jo nykyisin papilla on velvollisuus saattaa asia riittävin tuntomerkein viranomaisten tietoon.

- Viranomaisille voi antaa riittävät viitteet, kun suojellaan mahdollista rikoksen kohdetta.

Myös Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen suhtautuu epäillen vaatimuksiin rippisalaisuuden purkamisesta lastensuojelu- ja pedofiliatapauksissa.

– En olisi ensimmäisenä purkamassa rippisalaisuuspykälää. Luulen, että sillä ei olisi syvällistä vaikutusta itse ongelmaan, mutta kirkon työtä ja olemusta se muuttaisi radikaalisti, Riekkinen toteaa Savon Sanomien haastattelussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.