Mainos

SS: Poliisi uudisti nettisivunsa - osa tiedoista vain ruotsiksi

Poliisin uudistuneilla nettisivuilla on paljon virheellistä tietoa, kertoo Savon Sanomat.

Maaliskuussa uudistuneilla nettisivuilla on vääriä yhteystietoja tai esimerkiksi tietoja vain ruotsiksi.

Ongelmia on etenkin, jos sivuston karttapalvelua yrittää käyttää kännykällä etsiessään lähintä poliisiasemaa rikosilmoituksen tekoa tai löytötavara-asioita varten.

Lehti kertoo, että julkaisujärjestelmän toimittajalla oli vielä eilen korjaamatta yli 10 poliisin jättämää korjauspyyntöä.

Poliisin uusi sivusto on houkutellut myös ilkivaltaisia kävijöitä. Sivusto on kaadettu jo toistuvasti palvelunestohyökkäyksillä.

Virheelliset tiedot eivät ole tiettävästi johtaneet vahinkoihin, mutta tilanne on herättänyt kansalaisissa ja poliiseissa ihmetystä, sillä yleensä viranomaissivustot testataan ennen niiden avaamista yleiseen käyttöön.

Uusi poliisisivusto otettiin käyttöön maaliskuussa. Sivujen piti helpottaa kansalaisten ongelmia saada poliisiin yhteys kiireettömissä asioissa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.