Mainos

SS: Sähköisiä yliopistohakemuksia jää tallentamatta

Pieni osa sähköisesti täytetyistä yliopistojen hakulomakkeista ei löydä tietään perille korkeakouluihin, kertoo Savon Sanomat.

Lehden mukaan internetlomakkeita jää vuosittain tallentumatta joitakin kymmeniä. Kyse on pyrkijöiden omasta huolimattomuudesta.

Opetushallituksen tietoon tulee joka kevät hakijoita, jotka eivät ole malttaneet täyttää hakemustaan loppuun asti.

– Hakija pääsee lomakkeen toiseksi viimeiselle sivulle ja toteaa, että kaikki on hyvin, mutta viimeinen lähetä-painike kuitenkin unohtuu, kuvailee asiakaspalvelupäällikkö Annika Grönholm Opetushallituksesta.

Erehdys paljastuu usein vasta hakijan saapuessa valintakokeeseen.

Yliopistojen sähköinen yhteishaku järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Tänä keväänä siihen osallistui yli 66 000 pyrkijää.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.