Mainos

SS: Suomen suosituin perunalaji katoaa kohta kaupoista

Suomen suosituimman perunalajikkeen eli Van Goghin viljely loppuu tänä vuonna.

Savon Sanomien mukaan syynä tähän on muun muassa se, että lajikkeen vastustuskyky virustaudeille on heikentynyt. Ammattiviljelijät vaihtavat Van Goghin kestävämpiin lajikkeisiin.

Van Gogh-perunan ennustetaan katoavan kauppojen laareista kokonaan parin vuoden sisällä. Kotipuutarhoista sitä voi saada vielä myöhemminkin.

Viljelijät eivät osaa vielä arvioida, mikä perunalajike vie Van Goghin paikan.

– Se on ihan auki, mikä lajike Van Goghin tulee korvaamaan. Nyt on valittavana viitisenkymmentä lajiketta, joista ei osaa varmaksi vielä sanoa, siilinjärveläinen perunanviljelijä Pekka Miettinen arvioi Savon Sanomissa.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton kasvinviljelyasiamies Antti Lavosen mukaan Van Goghin häviämistä osattiin jollakin aikavälillä odottaa. Lajin siementuotanto kärsi virustaudeista Keski-Euroopassa jo 1990-luvulla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.