Mainos

SS: Suomessa koulutetut afgaanivirkamiehet hakevat turvapaikkaa

Suomessa koulutettavana olleet neljä afganistanilaista virkamiestä hakevat turvapaikkaa Suomesta, kertoo Savon Sanomat.

Miehistä kolme on tärkeissä viroissa olleita syyttäjiä ja yksi on poliisi.

Kriisinhallintakeskuksen puolen miljoonan euron koulutusprojektiin valittiin 21 korkean tason afgaanivirkamiestä. Turvapaikkaa hakeneiden lisäksi yksi osallistuneista on kuollut Afganistanissa kurssijaksojen välillä ja yksi on siirtynyt tai siirretty toiseen virkaan.

Tapaus voi johtaa siihen, että EU-maat järjestävät jatkossa myös huippuvirkamieskoulutukset kriisialueella tai niiden naapurimaissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.