Mainos

SS: Vaaratilanne yleisölennätyksessä Kuopiossa: "Vaikutti kokemattoman lentäjän menolta"

Vesilentokoneiden yleisölennätyksessä Kuopiossa koettiin lauantai-iltapäivänä vaaratilanne, kertoo Savon Sanomat.

Lähtökiihdytyksessä ollut kone oli törmännyt aaltoon ja keikannut, minkä vuoksi lähtökiito oli keskeytetty. 

– Ei siinä ollut sen ihmeempää. Normaali, keskeytetty lähtö, kommentoi tapahtuman järjestäjiin kuuluva projektipäällikkö Pertti Hytönen lehdelle.

Hän kuvaili tapahtumaa melko normaaliksi vesitasoilla lennettäessä. Katsojat olivat lehden mukaan kauhuissaan.  

– Kun laivan aaltoihin mennään ja siipi käy melkein vedessä, se näyttää hurjalle. Vaikka ei se hurja ole, kun pidetään homma hanskassa.  

Koneessa oli vanhempi pariskunta, kaksi pientä lasta sekä koneen kapteeni.  

Poliisille ei ollut tullut lehden mukaan ilmoitusta epäonnistuneesta lentoonlähdöstä.  

Savon Sanomien haastattelema ex-lentäjä Mauri Keltto arvioi, että tilanteesta ei aiheutunut sivullisille vaaraa. Koneen lentäjä ei kuitenkaan saa konkarilta puhtaita papereita. Kelton mukaan mainingit saattoivat yllättää lentäjän, eikä hän reagoinut niinih oikein. 

– Kyllä se kokemattoman lentäjän menolta vaikutti, hän sanoi. 

Savon Sanomien mukaan Trafi aikoo tutkia tapauksen. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.