Mainos

Stakesin johtaja: En ole ajamassa viinejä maitokauppoihin

Stakesin tuore pääjohtaja Matti Heikkilä korjaa aiempaa lehtitietoa, jonka mukaan hän haluaisi miedot viinit ruokakauppoihin.

- En ole sellaista esittänyt. Meillä on kaksi välinettä, joilla alkoholin kulutusta yritetään hillitä, saatavuus ja hinta. Elinkeinoelämän puolelta varmasti on suuria paineita laajentaa jakelua, mutta en ota siihen muuta kantaa, Heikkilä sanoo.

Alkoholin vaarallisuudessa puhuttaessa uutta on se, että suuren kansanterveydellisen haasteen lisäksi alkoholi nähdään myös uhkana sisäisessä turvallisuudessa.

- Syrjäytymisen uhka nousee esille hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelmapolitiikassa. Alkoholin suurkulutus on siinä yksi keskeinen elementti, sanoo Heikkilä.

Heikkilä sanoi Suomenmaa-lehden mukaan, että mietojen viinien myynti ruokakaupoissa on verrattavissa siiderien myyntiin. Hän sanoo hämmentyneensä Suomenmaan otsikosta.

Heikkilä korostaa, että Stakes on alkoholipolitiikassa hallituksen linjausten takana. Hän ei myöskään ota kantaa keskioluen laimentamiseen, jota Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska ehdotti viimeksi viime kuussa.

Heikkilä toimii Stakesin pääjohtajana tämän vuoden loppuun. Sen jälkeen Kansanterveyslaitos ja Stakes yhdistetään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.