Mainos

Stemnitsa lähti Koiviston satamasta

Stemnitsa-tankkeri on lähtenyt Koiviston satamasta 110 000 tonnin raakaöljylasti mukanaan.

Kreikkalainen kohutankkeri Stemnitsa on lähtenyt Koivistolta länteen puolilta päivin tänään. Laivalla on noin 110 000 tonnin raakaöljylasti, kerrottiin merenkulkulaitoksesta.

Stemnitsan sisaralus Minerva Nounou odotti venäläistä jäänmurtajaa keskeisellä Suomenlahdella kansainvälisillä vesillä. Laiva oli iltapäivällä Porkkalasta lounaaseen noin 35 kilometriä lounaaseen. Minerva Nounou menee Koivistolle lastamaan saman suuruisen lastin läntisille markkinoille.

EU vaatii Venäjältä toimia Stemnitsan suhteen

EU-komissio ilmaisi tänään tukensa Suomelle öljytankkerionnettomuuden välttämiseksi Suomenlahdella. Komissio kertoi keskustelleensa Stemnitsan tapauksesta kokouksessaan puheenjohtaja Romano Prodin aloitteesta.

Komission mukaan liikenneasioista vastaava komissaari Loyola de Palacio on pikaisesti yhteydessä Venäjän liikenneministeriin Sergei Frankiin Stemnitsan tapauksen tiimoilta. Komissio toivoo, että Venäjä voisi löytää Suomen esille nostamaan huoleen tyydyttävän ratkaisun, joka ei vaarantaisi meriturvallisuutta. Komission mukaan unionilla ei kuitenkaan ole oikeudellista mahdollisuutta Stemnitsan kuljetusten estämiseksi.

De Palacion tiedottaja Gilles Gantelet kuitenkin totesi, että vaarallisten aineiden kuljetuksille täytyy saada kansainväliset säännöt, jotka estävät aineiden kuljettamisen olosuhteisiin sopimattomissa aluksissa.

Liikenneasioista vastaavan pääosaston ylijohtaja Francois Lamoureux kirjoitti jo eilen kirjeen Venäjän Brysselissä olevalle EU-suurlähettiläälle. Tiedustelu tehtiin puheenjohtajan Romano Prodin ja liikennekomissaari Loyola de Palacion puolesta.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 05.02.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.