Mainos

STM: Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon rajoja selkiytettävä

Kuva: Lehtikuva

Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Timo Aronkytö haluaa selkiyttää julkisen ja yksityisen terveydenhuollon rajoja.

Aronkydön mukaan rahoitusjärjestelmä kaipaa remonttia. Myös lääkäreiden oikeutta työskennellä sekä julkisen että yksityisen työnantajan palveluksessa olisi hänen mukaansa mietittävä uudelleen.

Kaksikanavainen rahoitusjärjestelmä remonttiin

- Suurimmat muutospaineet kohdistuvat kaksikanavaiseen rahoitusjärjestelmään. Yhteiskunta tukee yksityistä palvelutuotantoa Kelan yrityksissä asioiville potilaille maksamien sairausvakuutuskorvausten avulla. Minusta tämä ei välttämättä ole enää nykyisessä asetelmassa tarpeen, Aronkytö linjaa.

Aronkydön mukaan rahoitusta pitäisi ohjata terveydenhuoltoon yhden kanavan kautta.

- Rahoitus tulisi antaa kokonaisuudessaan kunnille ja niiden yhteenliittymille eli sairaanhoitopiireille. Ne voisivat sitten päättää miten palvelut toteutetaan. Voidaan tehdä itse tai ostaa yksityiseltä. Narut olisivat kuitenkin kaikkinensa julkisissa käsissä.

-Kyse on siis siitä missä ja millä mallilla palveluita on järkevintä tuottaa. Mikä on tehokkain ja toimivin tuotantotapa. Palvelujen tuottaja voi olla terveyskeskus, yksityissairaala tai lääkäreiden ja kuntien yhdessä omistama tuotantolaitos, Aronkytö jatkaa.

Ylilääkäri ei näe hyvänä kehitystä, jossa monikansalliset pörssiyhtiöt ottavat yhä enemmän vastuuta suomalaisen terveydenhuollon järjestämisestä. Hänen mielestään Suomessa pitäisi pyrkiä lisäämään julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välistä yhteistyötä yhteisen omistajuuden kautta mieluummin kuin myydä yksityistä tuotantoa kasvottomaan ulkomaiseen omistukseen.

- Esimerkiksi terveyskeskukset voisivat olla kuntien ja lääkäreiden yhteisomistuksessa, kuitenkin niin että kunnalla olisi osake-enemmistö ja määräysvalta, Aronkytö esittää.

Kilpailu työvoimasta kiristyy

Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkärin mukaan Kelan maksama tuki yksityisten palvelujen käyttäjille on johtanut siihen, että palveluja haetaan yksityiseltä vaikka niitä olisi tarjolla myös julkisella puolella.

- Tämä on toki hyvä yritysten näkökulmasta, mutta se on johtanut ammattitaitoisimman ja tehokkaimman lääkärityön siirtymään yksityiselle. Pitkällä aikavälillä tämä on tuskin hyväksi julkisen tuotannon laadulle ja julkikuvalle, Aronkytö miettii.

Tässä kokonaisuudessa hän pitää tärkeänä miettiä uudelleen myös lääkäreiden oikeutta työskennellä samanaikaisesti kahdessa keskenään kilpailevassa järjestelmässä.

- Ainakin Ruotsissa ja Englannissa lääkäreiden on valittava, kummalla puolella työskentelevät. Tätä voisi olla järkevää miettiä myös meillä. Se edellyttäisi kuitenkin lääkäreiden työpanoksen ostamista kokonaisuudessaan yhteen järjestelmään eli käytännössä palkkojen nostamista merkittävästi julkisessa terveydenhuollossa.

Lainsäädännöllä rajoittamiseen ministeriön ylilääkäri ei usko.

-Se johtaisi kaaokseen. Aina on parempi pyrkiä yhteiseen sopimukseen potilaiden kannalta parhaasta mahdollisesta tavasta tuottaa terveydenhuollon palveluja, Aronkytö kiteyttää.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.