Mainos

STM vaatii tiukempia rajoja alkoholin mainonnalle

Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa alkoholimainonnalle tiukemmat rajat.

Valmisteilla olevan lakiesityksen tavoitteena on suojella erityisesti lapsia ja nuoria alkoholin haittavaikutuksilta.

Alkoholimainonnan aikoja radiossa ja televisiossa lyhennettäisiin. Nykyinen laki kieltää alkoholimainonnan aamuseitsemän ja iltayhdeksän välillä. Tavoitteena on siirtää aikarajoitusta vielä myöhäisemmäksi. Lisäksi mainosten sisältöjä on tarkoitus valvoa tehokkaammin.

Nykyinen laki kieltää mainonnan alaikäisille. Kiellettyä on myös antaa mielikuva siitä, että alkoholi lisäisi sosiaalista tai seksuaalista menestystä.

- Tästä huolimatta tällaista mainontaa on ilmennyt. Tämä halutaan nyt lopettaa, sanoo peruspalveluministeri Paula Risikko.

Viime kesänä panimoteollisuuden kanta voitti niukasti ministeriön työryhmän äänestyksessä. Silloin päätettiin, ettei mielikuvamainontaa kielletä. Myöhemmin enemmistö kansanedustajista allekirjoitti lakialoitteen, jonka mukaan alkoholimainonta pitäisi saada pois lasten ulottuvilta ja rajoittaa mainosten lähetysajat iltayhteentoista.

Ministeriön valmistelemassa lakiesityksessä otetaan huomioon sekä ministeriön työryhmien tekemät esitykset että kansanedustajien lakialoite.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.