Mainos

MTV turmapaikalla: Koneen kappaleita ympäri metsää

Median edustajat pääsivät tänään ensimmäistä kertaa Jämijärven turmakoneen hylyn luokse.

Toimittajien mukaan näky oli tyrmäävä. Hylky ei ollut enää tunnistettavissa lentokoneeksi.

Maa ja puut hylyn ympäristössä olivat palaneet. Koneen kappaleita oli ympäri metsää.

Paikalla ollut MTV Uutisten toimittaja Johanna Lehtola kertoo, että turmapaikka oli laajalti eristetty.

– Hylky oli hurjan näköinen. Noin 40 metrin alueelta oli metsäpohja palanut kokonaan ja sen keskellä oli se, mitä siitä koneesta oli jäljellä. Se oli todella pahasti palanut, näkyi vain muutama hiiltynyt osanen ja rengas. Kauempana näkyi laskuvarjo puihin takertuneena.

Lehtolan mukaan tunnelma oli surullinen ja hiljainen. Paikalla oli median edustajia sekä muutama viranomainen.

– Hiljaiseksi se veti. 

Lehtolan mukaan onnettomuustutkijat olivat ottaneet alueelta kuvia aamulla ja sen jälkeen omaiset pääsivät katsomaan turmakonetta. 

Kone siirretään alueelta pois huomenna.

Eilen lehdistön oli mahdollista päästä noin kolmensadan metrin päähän onnettomuuspaikasta, sillä alue oli eristetty ulkopuolisilta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.