Mainos

STTK:n Palola eläkeneuvotteluista: Moni asia vielä ratkaisematta

Eläkeneuvotteluissa on menneillään loppukiri. Elokuun jälkeen neuvottelut ovat tiivistyneet ja neuvotteluihin odotetaan ratkaisua tämän viikon aikana.

– Kyllä kysymys on ennemminkin päivistä kuin viikoista. Loppusuoralla ollaan ja kalkkiviivat alkavat häämöttämään. Oma arvioni on, että viikon puolivälissä meillä voisi olla lopputulos, kertoo MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.

Eläkeneuvottelujen yhtenä kiistakapulana on ollut eläkeiän nosto. Palola uskoo, että eläkeikään tulee jonkinlaisia muutoksia. Eläkeiän tarkemmat yksityiskohdat ovat kuitenkin vielä keskustelun kohteena.

– Tuskin neuvottelupöydässä on yhtään osapuolta, joka uskoisi, että eläkeikään ei kosketa. Täytyy vielä tarkemmin neuvotella, keitä eläkeiän muutos koskee, mikä on siirtymäkauden pituus ja millaisena harppauksena muutos tehdään, Palola kertoo.

"Tasakarttuma oikeudenmukaisempi"

STTK ajaa neuvotteluissa myös eläkkeen tasakarttumaa. Tasakarttuma on Palolan mukaan nykyistä eläkekarttumaa oikeudenmukaisempi.

– Nykyisen järjestelmän mukaan eläkettä karttuu 53 vuoteen asti 1,5 prosenttia, 53-63 ikävuoden aikana 1,9 prosenttia ja 63 vuodesta eteenpäin on käytössä superkarttuma. Nyt neuvotteluissa on jo selvää se, että superkarttumasta luovutaan, sillä se ei ole toiminut aivan odotetulla tavalla.

– Meidän näkemyksen mukaan ei saisi olla eroa siinä, missä vaiheessa elämää työura tehdään. Sen vuoksi eläkekarttuman tasaaminen olisi järkevintä. Asiasta on kuitenkin vielä jonkin verran erilaisia näkemyksiä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.

STTK on ajanut neuvotteluissa myös muutoksia palkansaajan työeläkemaksuihin.

– Palkansaajan eläkettä laskettaessa hänen maksamansa eläkemaksu vähennetään siitä palkasta, mistä eläke määräytyy. Tästä koituu työuran aikana merkittävä summa. Jos ratkaisu olisi oikeudenmukainen, sen tulisi ottaa huomioon myös nuoremmat ikäluokat, Palola listaa.

Eläkeiän nostossa reunaehtoja

Eläkeiän nostoa pohdittaessa on STTK:n mukaan otettava huomioon useampia turvaelementtejä. 

– Työttömyysturvan lisäpäivät on säilytettävä tavalla tai toisella. Osa-aikaeläke on myös huomioitava jollain tavalla. Erittäin iso kysymys on myös saada rahoitus riittävälle pohjalle, jotta eläkemaksut ovat riittävät. Oma lukunsa on myös huomioida pitkän työuran tehneet raskaan työn raatajat.

– Vaikka moni asia vaatii vielä keskusteluja, uskon että löydämme ratkaisun. Varmaan jonkun verran joudumme tinkimään, mutta neuvottelutulos on aina kompromissi. Pääasia on, että tulos on sellainen, jonka kaikki osapuolet voivat hyväksyä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.