Mainos

STTK, SAK ja Akava jatkaisivat tuponeuvotteluja

STTK:n toiveena on, että tupopöytään palattaisiin mahdollisimman pian. Järjestö ei pidä tarpeellisena asettaa neuvotteluille ehdotonta takarajaa.
Järjestön hallitus kokoontuu seuraavan kerran perjantaina aamupäivällä.

-STTK:n hallituksessa oli pettymystä selvästi siitä, ettei tässä aikataulussa ja näillä rakennuspalikoilla kyetty saamaan aikaan tulopoliittista kokonaisratkaisua, mutta kyllä yleisilmapiiri on ollut se, että keskitettyä ratkaisua vielä haetaan, sanoi STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää illalla järjestön hallituksen kokouksen jälkeen. Mäenpään mukaan tupo olisi illalla syntynyt ilman Akavan koulutserää koskevia erillisvaatimuksia. -Kaikki edellytykset olivat, ja työnantaja selvästi lähestyi meitä kaikissa olennaisissa kysymyksissä.

Akava valmis neuvotteluihin

Korkeasti koulutettujen Akava on valmis jatkamaan neuvotteluja keskitetystä tuloratkaisusta. Akavan hallitus on päättänyt asiasta yksimielisesti. Järjestö kuitenkin edellyttää, että sopimuksessa pitää olla alkuperäisten vaatimusten mukainen koulutuspalkkaerä, jolla kohennettaisiin korkeasti koulutettujen mutta matalapalkkaisten tulotasoa.

SAK jatkaa myös tupovääntöä

Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK on myös valmis jatkamaan neuvotteluja keskitetystä tulopoliittisesta ratkaisusta. SAK:n hallitus päätti asiasta illalla. Hallitus on kutsuttu seuraavan kerran koolle perjantaina iltapäivällä.

Tuponeuvottelut keskeytettiin iltapäivällä tuloksettomina muutaman takarajan lykkäyksen jälkeen. Keskitetyn tuloratkaisun syntyminen kompastui korkeasti koulutettujen Akavan vaatimaan koulutuspalkkaerään. Muut järjestöt olivat tiettävästi valmiita petraamaan vain muutamien matalasti palkattujen ammattiryhmien palkkausta, mikä ei käy Akavalle.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.