Mainos

Stubb astui ulkoministerin kenkiin

Suomi ja Suomen hallitus ovat saaneet uuden ulkoministerin. Tasavallan presidentti vapautti ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) valtioneuvoston jäsenyydestä Kanervan pyynnöstä. Samalla hän nimitti europarlamentaarikko, filosofian tohtori Alexander Stubbin (kok.) valtioneuvoston jäseneksi ja uudeksi ulkoministeriksi. Kanerva ei ollut paikalla presidentin esittelyssä.

Ennen nimitystä Stubb myönsi, että uusi tehtävä jännittää. Lähimpiä jännityksen kohteita olivat edessä ollut virka- ja tuomarinvala ja varsinkin lehdistötilaisuus. Onneksi iltapäivän keskustelukumppani Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt oli vanha tuttu, joten siinä ei ollut syytä jännittämiseen.

Stubbin perhe on ollut innoissaan uudesta tehtävästä. Perhe myös muuttaa jossain vaiheessa Suomeen. Tämän enempää Stubb ei perheoloistaan julkisuuteen kertonut eikä myös aio vastakaan kertoa.

Istumajärjestys uusiksi

Stubb vannoi valan heti presidentin esittelyn jälkeen pidetyssä valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa. Samalla sovittiin ministerinvaihdoksesta aiheutuneet muutokset ministerien tehtävänjakoihin ja sijaisuuksiin. Käytännössä muutoksia tuli vain istumapaikkoihin valtioneuvoston istuntosalissa.

Vastaava kuvio on tiedossa ensi viikolla, kun Paula Lehtomäki (kesk.) nimitetään uudelleen ympäristöministeriksi. Kimmo Tiilikainen (kesk.) palaa tuolloin rivikansanedustajaksi. Esittelyavustaja Raimo Anisimaa opastikin jämerään tyyliinsä ministereitä "ministerien vaihtoviikoista" ja niiden mukanaan tuomista muutoksista.

Erottamista ei tarvittu

Kanervan ura ulkoministerinä päättyi tekstiviestikohun aiheuttamaan luottamuspulaan. Hänen eronpyyntönsä saapui presidentin kansliaan ja valtioneuvoston kansliaan eilen illansuussa.

Viikon aikana ehdittiin ounastella jo sitäkin, että Kanerva ei jätä eronpyyntöään. Silloin olisi jouduttu täysin poikkeukselliseen tilanteeseen. Ministerin ero olisi pitänyt hoitaa pääministerin aloitteesta. Tasavallan presidentin olisi tuolloin pitänyt erottaa Kanerva tai olla erottamatta. Tähän menettelyyn ei ole koskaan jouduttu turvautumaan.

Kolmas mahdollinen tilanne ministerien erossa on se, että presidentti joutuu erottamaan ministerin. Tämä on edessä silloin, kun ministeri on saanut epäluottamuslauseen eduskunnalta, eikä tämä pyydä eroa. Näin on käynyt kerran Suomen historiassa. Presidentti J. K. Paasikivi erotti toukokuussa 1948 kommunistisen sisäministerin Yrjö Leinon valtioneuvoston jäsenyydestä, kun tämä oli saanut epäluottamuslauseen eduskunnalta. Leino oli teillä tietymättömillä, eikä häneltä tullut eronpyyntöä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.