Mainos

Stubb: Olen erittäin huolestunut Venäjän vastapakotteista

EU on hyväksynyt uusia taloudellisia pakotteita Venäjää vastaan. 

Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan myös Suomi tukee pakotepäätöstä, vaikka niiden epäsuorat vaikutukset Suomen taloudelle huolestuttavat.

– Uudet pakotteet astuvat voimaan, kun pakotelista julkistetaan ja sen jälkeen on tarkasteltava, millä tavalla niitä voidaan purkaa, Stubb sanoi hallituksen EU-ministerivaliokunnan kokouksen jälkeen.

– Suorat vaikutukset pakotteista eivät meidän analyysimme mukaan tule olemaan suuria. Olen kuitenkin erittäin huolestunut epäsuorista vaikutuksista ja Venäjän vastapakotteista.

Pääministerin mukaan Suomi on kuitenkin saanut pakotelistalta pois sellaisia kohtia, jotka olisivat olleet ongelmallisia Suomen talouden kannalta. 

– Suomen kanta on ollut alusta saakka myönteinen eli olemme tukeneet EU:n yhteistä linjaa näistä pakotteista. Olemme myös onnistuneet neuvottelemaan pois sellaisia kokonaisuuksia, jotka olisivat olleet Suomen taloudelle suoraan haitallisia.

Stubbin mukaan EU:n uudet Venäjä-pakotteet eivät tulleet yllätyksenä. Sen sijaan hän myöntää, että pakotteiden aikataulu on nopea ja erittäin haasteellinen.

– Pidämme tätä aikataulutusta haasteellisena johtuen siitä, että tällä hetkellä neuvottelut Venäjän ja Ukrainan välillä ovat edenneet. Olemme kuitenkin myös vahvasti sitä mieltä, että tulitauko ei ole vielä pysyvä tässä vaiheessa. 

Stubbin tietojen mukaan Brysselissä ovat edelleen käynnissä keskustelut siitä, milloin pakotteet astuvat voimaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.