Mainos

Stubb: Evakuointilentoa ei ole poissuljettu

MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut ulkoministeri Alexander Stubb pitää Japanin tilannetta entistä vakavampana. Hänen mukaansa evakuointilennon mahdollisuus on olemassa.

- Meillä on kuusi suomalaista vaaravyöhykkeellä. Etelässä on yhteensä kolmisensataa suomalaista. Finnairin kaupalliset lennot toimivat vielä, eli evakuointilentoihin ei tällä hetkellä vielä ole tarvetta.

- Tavoitteena on saada vaaravyöhykkeessä olevat pois. Autamme kaikkia Japanissa olevia suomalaisia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Emme sulje kuitenkaan pois evakuointilentoa, jos tilanne huononee.

Ministerin mukaan tiedonkulku alueelta on ollut saumatonta. Yhteistyötä tehdään Japanin viranomaisten. STUKin, Seismologisen instituutin sekä ulkoministeriön kesken.

- Emme ole ulkoministeriössä törmänneet kritisoituun japanilaisviranomaisten tehottomuuteen, Stubb sanoo.

- Suomessa elämme tunti tunnilta asioiden kanssa. Otamme pöydälle kauhuskenaarioita ja parempia skenaarioita. Niitä sitten pyöritellään, Stubb kertoo.

Ulkoministeriön tietojen mukaan Saariselälle viikonlopuksi kaavailtu epävirallinen ulkoministerikokous peruuntuu kansainvälisen tilanteen takia.

"Tokiosta lähdetään"

Tokiossa oleva MTV3:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste pitää tilannetta erittäin huolestuttavana.

- Joditabletit alkavat loppua. Paljon eri maiden kansalaisia on jo poistunut. Kai täältä on itsekin lähdettävä, Saraste sanoo.

- Viranomaisten tieto on epäluotettavaa. Monet asiat, esimerkiksi sievertit, menevät sekaisin. Millisievertin ja mikrosievertin ero on tuhatkertainen, eikä tällainen virhe ole siis kovin pieni. Tuntuu myös, että ydinvoimayhtiö on tilanteen päätiedottaja. Se on kaupallinen yritys joka ajattelee omaa tulevaisuuttaan.

Katso ulkoministeri Alexander Stubbin haastattelu: (Huomenta Suomi 17.3.2011)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.