Mainos

Stubb: Koulutuksesta, tutkimuksesta ja innovaatioista ei saa leikata

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi tänään kokoomuksen budjettitavoitteista Vantaalla eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

Stubb korosti tutkimuksen ja innovaatioiden merkitystä.

- Koulutuksesta, tutkimuksesta ja innovaatioista ei saa leikata. Ei saa leikata uuden luomisesta. Se oli se tapa, jolla me nousimme 1990-luvun lamasta. Se oli tutkimusta, innovaatiota ja se oli kouluja. Se oli aivopääomaa, jolla tämä maa on vuosikymmeniä elänyt. Tähän meidän täytyy panostaa, Stubb sanoi puheessaan. 

Sdp haluaa leikata Tekesin ja yliopistojen rahoitusta ensi vuoden budjetissa. Stubbin mukaan asiassa ei kuitenkaan ole mitään ristiriitaa puolueiden välillä.

-Ensimmäisissä kahdenvälissä keskusteluissa niitä leikkauksia on purettu. Me teemme työtä joukkueena. Ei ole kyse siitä, mitä demarit saa tai mitä kokoomus saa. On kysymys siitä, mitä Suomi saa yhdessä. Mä pyrin luomaan sellaisen hengen, jossa ei ole vastakkainasetteluja, Stubb kertoo.

Kuntien tehtävät karsintaan

Stubb haluaa myös, että ensi viikon budjettiriihessä tehdään ratkaisut siitä, miten kuntien tehtäviä karsitaan. Asiasta päätettiin viime vuoden lopun rakennepaketissa. Stubbin mukaan puolet karsimisista on vielä tekemättä.

-(Valtiovarainministeriön valtiosihteeri) Martti Hetemäeltä on pyydetty tästä asiasta pitkälle menevä esitys perjantaihin klo 16 mennessä. Sitä me käsittelemme sunnuntaina. Kun olemme saaneet kokonaiskuvan, sopeutamme budjettiriihen päätökset siihen.

Hallitusohjelma lyhyt paperi

Stubb toisti tänään kantansa siitä, että kokoomuksella ei ole kynnyskysymyksiä seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Itse hallitusohjelmasta nykyisellä pääministerillä on kuitenkin näkemys.

- Hallitusohjelman olisi hyvä olla lyhyt strateginen paperi, joka olisi päivitettävissä, Stubb sanoo.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.