Mainos

Stubb myönsi hallituksen puutteet

Pääministeri Alexander Stubb harrasti tänään kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa kiivasta itseruoskintaa.

Stubb myönsi puolueväelle, ettei hallitus ole aina onnistunut olemaan niin jämäkkä muutoksentekijä kuin olisi tarvinnut.  

-On maalattu kuva isoista uudistuksista ja askeleista ja kuva ehkä hiukan epärehellisesti sellaisesta, mitä ei ole täydellisesti pystytty toteuttamaan. Odotukset ja toteutus eivät ole olleet tasapainossa nykyisellä hallituskoalitiolla. Tässä on jatkossa parannettavaa, Stubb myönsi vaisuhkon oloiselle puolueväelle.   

Stubb korosti kuitenkin, että monenlaista on saavutettu. Esimerkiksi euroalueen romahdus on estetty eikä työttömyys ole niin korkealla kuin voisi olla. Talouden sopeutuksista ja sotesta on päätetty.  

Toimittajille Stubb totesi, että joitain asioita olisi voinut tehdä huomattavasti paremmin, jämäkämmin ja nopeammin.  

Mielipidemittausten perusteella ainakaan kansa ei ole vaikuttunut hallitustyöstä. Ylen torstaina julkaiseman kyselyn mukaan kokoomuksen kannatus oli enää 17,3 prosenttia. Keskusta oli kaukana edellä 26,7 prosentin kannatuksella. SDP hönki kokoomuksen niskaan 16,1 prosentin kannatuksella.       

Harkitsi vakavasti hajottamista  

Stubb totesi kokoomuksen lähtevän vaaleihin haastajan asemasta. Hän arveli vaalien jakolinjan menevän uudistajien ja vanhoillisten välillä.  

-Meillä on erittäin kova taistelutahto. Tällä hetkellä on aivan selvää, että keskusta on ennakkosuosikki. Jokainen äänestäjä joka uurnille lähtee, tekee valinnan uuden ja vanhan, modernin ja vanhanaikaisen, kansainvälisen ja sulkeutuneen Suomen puolesta tai sitä vastaan, Stubb sanoi toimittajille.  

Hän ei suostunut kuitenkaan suoraan nimeämään keskustaa vanhoilliseksi.  

Stubbin mukaan hallituksen hajottaminen kesällä olisi voinut olla vaalitaktisista syistä järkevää. Hän paljasti perjantain Helsingin Sanomissa, että harkitsi hajottamista vakavasti.  

-Katsoimme lukuja ja mietimme tarkkaan, mikä on isänmaan etu ja mikä mahdollisesti kokoomuksen etu. Vaakakupissa painaa aina enemmän isänmaa, Stubb selitti toimittajille.  

Hallituksen kaatuminen kesällä olisi Stubbin mukaan johtanut Suomen poliittiseen ja taloudelliseen epävakauteen. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.