Mainos

Stubb sivaltaa Rinnettä blogissaan: "Ihmettelen"

Valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb puolustaa blogissaan amerikkalaisten sotilaiden harjoittelua Suomessa.

– Harjoittelu Suomen omalla maaperällä sopii meille erittäin hyvin. Se on järkevää jo pelkästään taloudellisesti.

– Tärkein puolustusvoimien kahdenvälisistä kumppaneista on Yhdysvallat. Yhteistyö on tiivistynyt siitä lähtien, kun Suomi hankki ilmavoimilleen yhdysvaltalaiset Hornet-hävittäjät. Siitä on jo yli kaksikymmentä vuotta, eli uudesta asiasta ei ole kyse. Uutta on se, että Yhdysvallat panostaa taas harjoitteluun Euroopan maiden kanssa.

Stubbin mukaan kyse on täysin tavanomaisista ulko-, turvallisuus ja puolutuspolitiikkaan liittyvistä asioista, jotka on linjattu "kristallinkirkkaasti" hallitusohjelmassa.

– Toivoisin, että vuonna 2016 voisimme käsitellä näitäkin, täysin tavanomaisia, ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyviä asioita kylmänrauhallisesti ja maltilla.

Hän kertoo ymmärtävänsä esimerkiksi Paavo Väyrysen huolen.

– Väyrynen ehkä toivoo, että Suomi palaisi ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Venäjän ja lännen välimaastoon 1970-luvun tapaan. 

SDP:n Antti Rinteen hämmennys sen sijaan ei saa Stubbilta ymmärrystä.

Rinne kirjoitti eilen MTV Uutisten nettikolumnissa, että puolustusministeriön uudet sotaharjoitukset ja amerikkalaisten sotakoneiden kutsuminen Suomeen ovat herättäneet kysymyksiä ja epätietoisuutta Suomen linjasta.

Rinteen mukaan puolustusministeriön uudet suunnitelmat mitä ilmeisemmin poikkeavat edellisen hallituksen aikaisista linjauksista. 

– Enemmän ihmettelen Antti Rinteen hämmennystä. Rinne oli oman hallitukseni ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsen. Näin ollen hänen pitäisi tietää, mistä siellä on linjattu. Siitä, että Suomi tiivistää kansainvälistä yhteistyötä ja osallistuu sotilaallisiin harjoituksiin, kirjoittaa Stubb.

Stubb kuitenkin myöntää, että tiedon harjoituksista pitäisi välittyä eduskunnalle nykyistä paremmin.

Nokittelu jatkui vielä illalla. Rinne tviittasi, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole leikin asia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.