Mainos

STX:n Suomen telakat myynnissä

Telakkayhtiö STX aikoo myydä Turun ja Rauman telakat. Lisäksi STX on myymässä omistamansa puolikkaan Helsingin telakasta. Asiasta kertoo korealaislehti Korea Times.

Yhtiö myy suomalaistelakoiden lisäksi muutkin omistuksensa Etelä-Korean ulkopuolella, muun muassa telakat Ranskassa ja Kiinassa. Syynä on yhtiön huono taloustilanne. Omaisuuden myyntiä pidetään pääjohtajan ja pääomistajan Duk-soo Kangin viimeisenä yrityksenä pelastaa edes osa konsernista.

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat. Lehden mukaan kuudella suurimmalla STX:n velkojapankilla on noin yhdeksän miljardin euron saamiset STX:ltä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.