Mainos

Sugar Baby vai Virginia Sweet - tomaatin harrasteviljely entistä suositumpaa

Tomaatti viehättää harrastajaviljelijöitä.

Tomaattilajikkeiden määrä on kasvanut kymmeniin ja samaan aikaan myös viljelyharrastus on tullut entistä suositummaksi.

Nina Laurenne viljelee noin kahtakymmentä lajiketta eikä osaa nimetä niistä suosikkiaan.

- Kaikissa on puolensa: yksi sopii kypsennettäviin ruokiin, toinen käy karkista.

Laurenne viljelee tomaatteja rivitalokotinsa seinustalla ja viljelypalstalla.

- Kasvihuone ei suinkaan ole välttämätön, vaikka ihanahan se olisi.

Tomaattiharrastaja tähtää satokauden elokuuhun, mutta sitä varten työt on aloitettava varhain.

- Minä pistän siemenet multaan maaliskuussa. Ne, joilla on kasvihuone saattavat aloittaa jo helmikuussa, mutta huhtikuussakin ehtii. Jos ostaa valmiin taimen, niin vielä touko-kesäkuun vaihteessä ehtii mukaan alkaneeseen tomaatinviljelykauteen, kertoo Laurenne.

"Ei se ole niin tarkkaa"

Kun tomaantinkasvatukseen tutustuu kirjallisuuden kautta, niin ainakin aloittelija saattaa kavahtaa lukuisia ohjeita ja vaatimuksia. Mutta vanha viisaus, että työ tekijäänsä opettaa pätee tässäkin. Tomaatin sanotaan olevan vaativa kasvi, mutta kokenut harrastaja kannustaa aloittelijoitakin kokeilemaan tomaatin kasvatusta.

- Tarvitaan ruukku, tukikeppi ja multaa. Ja se on siinä. Ei se ole niin tarkkaa, sanoo Nina Laurenne naurussa suin.

Suosituimpia lajikkeita ovat satoisat kirsikkatomaatit, jotka eivät vie liikaa tilaa edes parvekkeella. Pidemmälle edenneet harrastajat viljelevät parikymmentä lajiketta ja tekevät jännittäviä tutkimusmatkoja tomaatin maailmoihin tilaamalla siemeniä ulkomailta asti.

Pitkä historia

Tomaatti tuli Eurooppaan Kristoffer Kolumbuksen mukana viisisataa vuotta sitten. Perun inkat ovat käyttäneet tomaattia jo paljon ennen ajanlaskumme alkua. Euroopassa tomaattia pidettiin aluksi myrkyllisenä, mutta vähitellen siitä tuli kaikille tuttu vihannes.

Suomessa tomaatin viljely alkoi 1900-luvun alussa Närpiössä, joka tunnetaan vieläkin kasvihuonepitäjänä.

Maatalouden tilastoja pitävän Tiken mukaan Suomessa viljellään ammattimaisesti noin kahdeksan kiloa tomaattia suomalaista kohti.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.