Mainos

Sukari ja Kakkonen vaalirahoitusyhdistyksen takana

Useita merkittäviä ehdokkaita viime eduskuntavaaleissa tukeneen Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n taustalla on tunnettuja liikemiehiä.

Yhdistyksen rahoja ovat olleet kasaamassa Ideapark-kauppakeskuksien puuhamies Toivo Sukari sekä Tokmannin toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen (kuvassa), kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

Yhdistys rahoitti viime vuoden maaliskuun eduskuntavaaleissa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin sekä ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk.) kampanjoita. Kalli ja Lehtomäki ovat aiemmin jättäneet ilmoittamatta rahoittajiensa nimet.

Ilta-Sanomien mukaan tukea yhdistykseltä saivat myös pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) ja ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.).

Yle Uutisten tavoittama liikemies Sukari ei halunnut kommentoida osuuttaan vaalirahoitusyhdistyksessä millään tavalla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

(14.5.2008)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.