Mainos

Sukupuolenkorjaukset liki kolminkertaistuneet viidessä vuodessa

Sukupuolenkorjaukset ovat yleistyneet vauhdilla.

Kun vuonna 2009 sukupuolentutkimukseen määrättiin noin sata lähetettä vuosittain, jo viime vuonna lähetteiden määrä oli yli 270.

Valtaosa diagnoosin saaneista korjaa sukupuolensa. Sukupuolentutkimusklinikalla tämän arvioidaan pelastaneen jopa ihmishenkiä.

– Sukupuolen käsite on monipuolistamassa, ja siinä on paljon hyvääkin ajattelun uudistumista. Onnistunut tilanteen korjaus on tuonut terveyttä, lisää elinvuosia ja jopa pelastanut henkiä, väittäisin näin, sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtaja Sami Pirkola.

Yksi sukupuolensa korjanneista on Sade Kondelin. Hän ymmärsi reilu kymmenen vuotta sitten, että hän ei ole nainen. Ammattiapua hän haki vajaa neljä vuotta sitten, ja lopulta syksyllä 2012 Kondelin sai diagnoosin sukupuolen korjaamiseksi.

Miehen henkilötunnuksen Kondelin sai reilu vuosi sitten.

– Minun on hyvin vaikea kuvitella olevani tässä jamassa tai ylipäätänsä missään jamassa, jos en olisi päässyt prosessiin, Kondelin summaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.