Mainos

Sukupuolivähemmistöjen oikeusasema selkiytettävä

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen vaatii sukupuolivähemmistöjen oikeusaseman selkiyttämistä lainsäädännössä.

-Tasa-arvolakia on muutettava siten, että sukupuolivähemmistöt lisätään siihen, Mäkinen sanoi TransHelsinki-tapahtumassa.

Sukupuolivähemmistöjen syrjintää tapahtuu hänen mukaansa työelämässä, oppilaitoksissa ja erilaisten palvelujen tarjonnassa.

-Sukupuolivähemmistöjen asemassa on myös muita epäkohtia, jotka kaipaavat selvittämistä. Tasa-arvovaltuutetulle on tullut näistä ongelmista enenevästi yhteydenottoja, hän lisäsi.

Mäkinen viittasi myös viime aikoina esillä olleeseen Imatran kirkkoherran tapaukseen ja korosti, että tasa-arvolain mukaan sukupuolen korjaus ei ole peruste muuttaa henkilön työehtoja tai irtisanoa työntekijä.

Viikonlopun kestävän TransHelsinki-tapahtuman järjestää ihmisoikeusjärjestö Setan Transtukipiste.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.