Mainos

Sukupuoltaan korjaava pappi: Meitä on muitakin

Imatran kirkkoherra Olli Aalto Imatralla 11. marraskuuta 2008. Sukupuolenvaihdon jälkeen hänen nimekseen tulee Marja-Sisko. Kuva: Lehtikuva

Sukupuolenkorjausleikkaukseen valmistautuva Imatran kirkkoherra Olli Aalto sanoo tietävänsä muitakin pappeja, jotka painiskelevat saman tuskan kanssa.

- Julkituloni jälkeen minuun on ottanut yhteyttä neljä tai viisi papin työtä tekevää ihmistä, jotka ovat itse samassa tilanteessa. Heistä yksi on nainen. He ovat kiittäneet minua asian tuomisesta julkisuuteen, Aalto kertoi.

Erittäin väsyneen oloinen Aalto kertoo olevansa sairauslomalla uupumuksen takia.

- Tämä kohu on tullut minulle yllätyksenä. Arvelin kyllä etukäteen, että paikallisesti tämä aiheuttaa keskustelua, mutta en odottanut valtakunnallista julkisuutta.

Aalto kertoi ajatuksistaan tiedotustilaisuudessa, jonka hän piti aamupäivällä Mikkelin hiippakunnan piispan Voitto Huotarin kanssa.

Piispa puolestaan sanoi, että kirkolle koko kysymys tulee yllättäen.

- Tässä on nyt keskusteltu niin tiiviisti naispappeudesta ja homoseksuaalisuudesta. Tähän aiheeseen kirkko ei ole valmistautunut, Huotari sanoi.

Tunnepitoisessa tiedotustilaisuudessa todettiin, että Aallon edellytyksistä jatkaa kirkkoherrana ei ole tehty päätöstä. Asiaan palataan vuoden kuluttua.

Aalto aloittaa sukupuolen korjaamiseen liittyvät hoidot vuoden alussa, ja samalla hän jää vuoden mittaiselle virkavapaalle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.