Mainos

Suljetuista kaivoksista vuotaa yhä metalleja vesistöihin

Viime vuosisadalla toimineista kaivoksista on edelleen haittaa ympäristölle.

Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen mukaan esimerkiksi 1980-luvulla suljetuista Joensuun Hammaslahden ja Outokummun Keretin kaivosalueilta valuu metallipitoista vettä lähivesistöihin.

Suomen ympäristökeskuksen ja muiden viranomaisten tekemän kartoituksen mukaan Suomessa on 40 vanhaa kaivosta, joista voi olla haittaa ympäristölle. Selvityksen perusteella 29 kaivosalueella joudutaan tekemään lisäselvityksiä tai muutostöitä.

Kaivosyhtiöllä on vastuu saattaa kaivosalue lopetuksen jälkeen sellaiseen kuntoon, ettei siitä aiheudu haittaa ympäristölle tai ihmisille. Vanhoissa kaivoksissa on kuitenkin saatettu jättää taivasalle rikastusjätettä ja kiviainesta, josta voi vapautua hapettumisen seurauksena luontoon hapanta ja metallipitoista valumavettä.

Joensuun Hammaslahdessa ongelmia on ehkäisty veden happamuutta vähentävillä kosteikoilla.

– Päästöjen väheneminen on kuitenkin tuskallisen hidasta, kuvailee Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Aarne Wahlgren.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.