Mainos

Sulo-kissa pelastui viemäriputkesta

Viemäriputkessa yli viisi vuorokautta viettänyt Sulo-kissa pelastettiin tänään iltapäivällä Kuopion Kettulanlahdessa. Kolmivuotias poikakissa oli lähtenyt omille teilleen viime sunnuntaina.

Operaatioon osallistui viiden miehen yksikkö Kuopion pelastuslaitokselta ja kolme miestä yksityisestä kunnossapitoyhtiöstä. Yksiköt tekivät töitä paikalla yli viisi tuntia.

Kissa paikallistettiin kunnossapitoyhtiön robottikameralla. Sen jälkeen putkeen tehtiin reikä, josta kissa saatiin lopulta ulos narun, sählypallon ja muovilevyn viritelmän avulla. Robottikameran mukana lähetetyt kalat eivät olleet riittäneet houkuttelemaan Suloa pois putkesta.

-Sulo sai kotona muikkuja ja kissan purkkiruokaa. Hän söi sitä oikein hyvällä ruokahalulla. Nyt Sulo nukkuu hyvin raukeana kylpyhuoneen lämpimällä lattialla, kertoi omistajaperheen äiti Ansa Keränen.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 09.01.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.