Mainos

Sunnuntaikaupasta yhä eripuraa eduskunnassa

Aamulehden kyselyyn vastanneista kansanedustajista liki puolet olisi valmis vapauttamaan kauppojen sunnuntaiaukioloa. Sunnuntaikaupan lisäämisen kannalla ovat etenkin kokoomuksen edustajat.

Kauppojen sunnuntaiaukiolon vapauttaminen jakaa yhä voimakkaasti mielipiteitä eduskunnassa.

Aamulehden kyselyyn vastanneista 110 kansanedustajasta 50 oli valmis joko lisäämään maltillisesti sunnuntaiaukioloaikoja tai vapauttamaan ne kokonaan. Lehti tavoitti 142 kansanedustajaa, mutta 32 edustajaa ei halunnut kertoa kantaansa kysymykseen.

Sunnuntaikaupan lisäämisen kannalla ovat etenkin kokoomuksen edustajat. Keskustan ja sosiaalidemokraatittien edustajista enemmistö säilyttäisi sunnuntaiaukiolot entisellään, mutta osa keskusta- ja demarikansanedustajista olisi myös valmis lisäämään sunnuntaikauppaa maltillisesti.

Kuluttajat toivovat sen sijaan sunnuntaikaupan täydellistä vapauttamista. Kolme viime syksynä julkaistua kyselyä, TNS Gallupin, A.C. Nielsenin ja Taloustutkimuksen, päätyivät samaan lopputulokseen: valtaosa kuluttajista haluaa, että kaupat olisivat ympäri vuoden auki sunnuntaisinkin.

Hallituksen on määrä antaa ensi kuussa selonteko eduskunnalle vähittäiskaupan aukioloista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.