Mainos

Sunnuntairaportti: Medi-Helin rahankeräyksessä valtavat kulut

Lääkärihelikoptereita ylläpitävän Pro Medi-Heli ry:n toiminta on suureksi osaksi rahoitettu puhelinkampanjoilla ja vastaavalla varainhankinnalla. Viime vuosien keräysrahoista noin puolet on kuitenkin päätynyt telemarkkinointiyritykselle.

Ensiapu

Lääkärihelikopteri parantaa monissa onnettomuustapauksissa uhrien selviämismahdollisuuksia, kun lääkäri saadaan nopeasti paikalle. Lääkärihelikoptereita on Suomessa kaksi kappaletta, joista toinen toimii Turusta ja toinen Helsinki-Vantaan lentokentältä käsin. Toiminta on täysin yksityistä, valtio tai kunnat eivät vastaa siitä.

Kopterien taustayhdistyksen Pro Medi-Helin vuoden 1999 tilinpäätöksestä ilmenee, että toiminta maksoi noin 14 miljoonaa markkaa. Tästä neljä miljoonaa kului lääkäreihin ja kymmenen miljoonaa koptereihin.
- Perusrahoituksen olemme saaneet jo vuosia Raha-automaattiyhdistykseltä, mutta se on parhaimmillaankin kattanut vain runsaat puolet vuosittaisista menoista. Toinen puoli on jouduttu hankkimaan muista lähteistä, josta merkittävin on oma varainhankintamme, kertoo Pro Medi-Heli ry:n toiminnanjohtaja Risto Manninen.

Esimerkiksi vuonna 1998 RAY antoi tukea 6 miljoonaa markkaa ja 9,7 miljoonaa vuonna 1999. Viime vuonna summa oli 7,7 miljoonaa markkaa. Tälle vuodelle Pro Medi-Heli haki yli 16 miljoonan markan avustusta. RAY kuitenkin myöntäisi vain kolme miljoonaa markkaa. Lopullisen päätöksen asiasta tekee valtioneuvosto.
- Raha-automaattiyhdistyksen avustustoiminnassa seurataan tarkkaan järjestöjen varallisuutta. Tämän seurannan perusteella Medi-Heli ei tarvitse näin paljon avustusvaroja, koska heidän varainhankintansa on ollut varsin tuloksellista., sanoo johtaja Hannu Salokorpi Raha-automaattiyhdistyksestä. Risto Mannisen mukaan RAY:n tuen leikkaaminen johtaisi yhdistyksen ahdinkoon.

Varainhankinnan kulut yli kaksinkertaiset normaaliin nähden

Rahaa

Rahantulo näkyy Pro Medi-Helin viime vuosien tilinpäätöksistä. Varainhankinnan tuotto oli vuonna 1997 10,4 miljoonaa, vuonna 1998 12,8 miljoonaa ja vuonna 1999 peräti 26,9 miljoonaa markkaa. Puhelinmyynti on tärkein varainhankinnan muoto. Ihmisille myydään muutaman sadan markan hintaisia Medi-Helin tukipaketteja.
- Telemarkkinointifirma tekee tätä hankintaa ja siitä tulevat tuotot ohjautuvat Pro Medi-Heli ry:n tilille. Me sitten maksamme hankinnasta aiheutuneet kulut, kertoo toiminnanjohtaja Manninen.

Varainhankinnan kulut olivat vuonna 1997 noin 55 prosenttia tuotoista, vuonna 1998 52 prosenttia tuotoista ja vuonna 1999 peräti 56 prosenttia tuotoista. Yli puolet varainhankinnasta uppoaa säännöllisesti keräyskuluihin. Esimerkiksi vuoden 1999 tuotoista meni keräyskustannuksiin yli 15 miljoonaa markkaa. Pro Medi-Helin tilinpäätöksiä tutkinut asiantuntija, pääanalyytikko Ari Rajala Balance Consultingista hämmästelee keräyskulujen osuutta ja pitää 20-30 prosentin osuutta kohtuullisena provisiona.

Medi-Heli käyttää telemarkkinoinnissa yritystä nimeltä PreWorks. Vuonna 1999 se keräsi Medi-Helille 22,7 miljoonaa markkaa, josta yritys sai provisioina yli 12 miljoonaa markkaa. Lähes samalla summalla pyörittiin tuona vuonna koko kopteritoimintaa. Jokaisesta puhelimessa Medi-Helin nimissä kerätystä markasta päätyi 55 penniä PreWorksille.

PreWorks-yhtiö toimii Helsingin Lönnrotinkadulla. Kaupparekisteritietojen mukaan yrityksen hallituksen ainoa varsinainen jäsen ja samalla toimitusjohtaja on Kenneth Salutskij. Hän suostui vain puhelinhaastatteluun.
Salutskijn mukaan yrityksen miljoonaprovisiot menevät palkkoihin, palkkioihin, rekrytointi-ilmoituksiin, puhelinkustannuksiin, tilavuokriin ja ATK-järjestelmiin.

Preworksin osalta kyse on liiketoiminnasta, ei hyväntekeväisyydestä.
- Sama tilanne oikeastaan kuin jos ajateltaisiin että Medi-Helin lentäjien tai lääkäreiden tulisi toimia ilman mitään palkkioita, Salutskij sanoo.

Toimitusjohtajan ansiot olivat verotietojen mukaan noin puoli miljoonaa markkaa vuodessa. Itse yrityksen rahaliikenteen selvittäminen on vaikeaa, sillä se ei ole toimittanut kaupparekisteriin lain vaatimia tilinpäätöksiä kolmelta viime vuodelta. Osakeyhtiölain mukaan kyseessä olisi kirjanpitorikos.
- Siinä on ilmeisesti jokin moka. Me ollaan pyritty toimittamaan asiakastietoon ja tämän tyyppisiin, että en tiedä miksi kaupparekisteriin ei ole toimittu, Salutskij sanoo.

Varainkerääjällä hämärä menneisyys

Toimitusjohtaja Salutskijn nimi löytyy myös Helsingin käräjäoikeuden arkistosta. Hänet on tuomittu pahoinpitelystä ja pienen hasismäärän salakuljetuksesta. Nimi nousee esille myös vanhoissa keräysasioissa. Hän oli osallisena 1990-luvun alussa toteutetussa Sotaveteraanien Tuki -keräyksessä, jota poliisi aikoinaan tutki. Valtaosa kerätyistä rahoista oli päätynyt aivan muualle kuin sotaveteraaneille.

Tuolloin neljä miestä sai tuomion markkinointirikoksesta. Salutskij välttyi tuomiolta. Häntä ei haastettu oikeuteen ajoissa, joten juttu vanheni. Salutskijn mukaan keräyskampanja epäonnistui perinteisten veteraanijärjestöjen painostuksen takia.
- Kampanjointi jatkui ja maksuprosentit putosivat niin alhaisiksi, että siinä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hoitaa kulut päältä ja panna pillit pussiin.

Pro Medi-Helin Risto Manninen sanoo, että asia ei ole hänen tiedossaan. Mannisen mukaan asiat telemarkkinointiyrityksen kanssa ovat olleet Medi-Heliin päin kunnossa koko yhteistyön ajan.

Pro Medi-Helin hallituksessa toimintaa valvomassa ovat muun muassa kansanedustajat Jukka Mikkola, Irja Tulonen ja Matti Vanhanen. Pääanalyytikko Ari Rajala on sitä mieltä, että Pro Medi-Helin hallituksen olisi ollut syytä valvoa tarkemmin yhdistyksen alihankintasopimuksia.
- Kyllä hallituksen olisi pitänyt puuttua asiaan, jos yhteistyökumppaneiden taustassa on ilmi tulleiden asioiden tyyppisiä seikkoja.

Sisäministeriö esittää helmi-maaliskuussa, että kopteritoiminta siirtyisi Suomessa asteittain valtion ja kuntien kustannettavaksi. Ellei valtion varoja heru, nousevat pelastajat jatkossakin ilmaan RAY:n tuella ja kansalta puhelimessa kerätyillä rahoilla.
(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.