Mainos

Sunnuntaisuomalainen: Keskusta haluaa maakunnille oikeuden verottaa

Keskusta aikoo ottaa hallitusneuvotteluissa esiin laajan maakuntauudistuksen. Asiasta kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.  

Puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo lehdelle, että puolueen tavoitteena on maakunnallinen laaja itsehallinto, jossa maakunnat saavat muun muassa verottaa. Niitä johtaisi erillisillä vaaleilla valittu valtuusto. 

Laanisen mukaan maakunnat ottaisivat kunnilta vastuulleen sosiaali- ja terveyspalvelut. Keskustan hahmotteluissa maakunnille siirretään lisäksi muun muassa valtion aluehallinnon tehtäviä ja toiseen asteen oppilaitokset. 

– Tämä on aluepolitiikkaa niin kuin me sen ymmärrämme. Keskusta on aina ollut hajautetun vallan puolue, ja maakuntahallinnon ideana on, että keskushallinnon tehtäviä voitaisiin siirtää maakuntiin, Laaninen sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.